Etsi
  • Mimi

Kotisynnytystarina: Toinen lapsemme syntyi kylpyhuoneeseemme talven lumisateisimpana päivänä 2017

Jaan teille tänään vietettävän kansainvälisen kotisynnytyspäivän kunniaksi toisen lapseni synnytyskertomuksen vuodelta 2017. Kirjoitin sen pari viikkoa syntymän jälkeen ja julkaisin silloisessa blogissani. Kaksi vuotta vanhempi esikoisemme syntyi Kätilöopiston sairaalassa. Toista lasta odottaessa minulle tuli vahva tunne siitä, että haluaisin synnyttää suunnitellusti kotona, jos se vain olisi mahdollista eikä mitään riskitekijöitä tulisi esteeksi. Olin terve uudelleensynnyttäjänä ja raskaus sujui hienosti niin vauvan kuin minun osaltani. Asuimme lähellä sairaalaa ja olin valmistautunut kotisynnytykseen paljon etukäteen. Olimme palkanneet omakustanteisesti kaksi kotikätilöä, jotka päivystivät synnytystä. Hyödynsin synnytyksessä esikoisen synnytyksessä hyväksi havaitsemaani hypnosynnytysmetodia, johon kuuluu erilaisia syvärentoutuskeinoja ja mielikuvatekniikoita. Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että sain kokea kotisynnytyksen. Synnytyksen kulkuahan ei voi koskaan tietää etukäteen. Vaikka moni asia menikin aivan erilailla, kuin olisimme kuvitelleet, oli synnytyskokemus kaiken kaikkiaan erittäin myönteinen. Jopa Teemusta, vaikka hän joutuikin kiperään tilanteeseen ja toimimaan kätilönä. Tässä synnytystarina, olkaa hyvät:



Kuvateksti: Reilu tunti syntymän jälkeen, vauvan kanssa onnellisena sängyssä lepäillen.


Perheemme sai lisää tyttövahvistusta, kun pikkusisko syntyi lumimyrskyisenä laskettuna päivänään kotonamme. Aika täsmällinen vauva tai hyvin arvioitu laskettu aika, sillä yöllä kun kello löi 24 ja vuorokausi vaihtui torstaihin, laskettuun päivään, niin supistukset alkoivat. Mietin sängyssä maatessa mieheni Teemun ja esikoisemme nukkuessa molemmin puolin minua, että ei varmasti voi nyt olla oikeita synnytyssupistuksia. Mutta niin ne vain jatkuivat, noin 10–15 minuutin välein koko yön. Hengittelin jokaisen synnytysaallon lempeästi läpi kuvitellen mielikuvissani puhaltavani erivärisiä ilmapalloja. Pitkällä sisäänhengityksellä valitsin ilmapallolle värin ja puhalsin sen täyteen. Oikein pitkällä uloshengityksellä päästin ilmapallon leijailemaan ilmaan mielessäni. Yön ja aamun aikana supistukset kestivät kerrallaan sen aikaa, että ehdin puhaltaa noin viisi ilmapalloa. Sen kummemmin en kellottanut tai kirjannut mihinkään niitä ylös.


Viideltä aamulla soitin kotikätilöllemme, että synnytys on alkanut. Pyysin häntä varautumaan tulemaan meille saman päivän aikana synnytystä varten. Ulkona lumi tuiskusi ja myrskysi. Tässä vaiheessa supistukset tuntuivat jo välillä melko viheliäisiltä. Arvion synnytyksen olevan kuitenkin ihan alkuvaiheessa, koska supistusväli oli vielä edelleen suunnilleen 10 minuuttia. Klo 7 jälkeen nousimme kaikki ylös sängystä. Teemu ei lähtenyt töihin, vaan jäi kanssamme kotiin. Söimme aamupalaa ja minäkin jaksoin vähän supistusten välissä jopa touhuilla esikoisen kanssa rauhallisesti. Otimme viimeiseksi jääneet masukuvatkin olohuoneessa (tästä kuva alempana). Sitten menin makuuhuoneeseen. Kasasin sänkyyn peittoja ja tyynyjä, joihin nojailin. Melkeinpä torkuin kaikki supistusten välit tai olin unenomaisessa rentoutuneessa tilassa lepäillen kaikki supistusten väliset tauot. Kun alkoi taas supistaa, kohottauduin jääkarhukyykkyyn tai milloin mihinkin kyykkyasentoon ottamaan ne vastaan syvään hengitellen ja ilmapalloja puhallellen. En kaivannut mitään rentoutusnauhaa tai musiikkia, vaikka mp3-soitin olikin valmiiksi ladattuna ja synnytysrentoutuksilla varustettuna. Kuuntelin hypnosynnytysmetodiin kuuluvan sateenkaarirentoutuksen vain yhden kerran koko synnytyksen aikana (siitä hetkestä kuva alempana). Koin helpoimmaksi rentoutua ihan itse. Esikoinen oli vähän hämillään, että miksi äiti on vähän outo. Hän tuli välillä kainalooni ja silitteli minua, kun supistukset taas tulivat.



Kuvateksti: Poseeraan hyväntuulisena synnytyksen supistusten välisen tauon aikana. Tämä jäi viimeiseksi vauvamasukuvaksi.



Kuvateksti: Otin supistuksia vastaan sängyllä maaten. Esikoinen silitti ja halusi käpertyä viereeni.


Näin vietin aamun, sängyllä lepäillen. Klo 10.30 oli lounasaikamme, mutta minulle ei enää maittanut ruoka. Teemu alkoi nukuttamaan esikoista sänkyyn päiväunille klo 11 ja minä siirryin pois makuuhuoneesta eteiseen jumppapallon päälle istuskelemaan. Supistukset alkoivat tuntua selkeästi vähän voimakkaammilta. Ne tulivat jo vajaan 10 minuutin välein, joten soitin kätilölle klo 11.20, että nyt synnytys on edennyt taas. Teemun mukaan olin vielä jopa naureskellut puhelimessa jollekin ja kuulostanut niin rauhalliselta, että kätilökin arvioi avautumisvaiheen olevan nyt kunnolla käynnistynyt, mutta että tuskin mitään kiirettä olisi. Esikoisen nukahdettua Teemu kysyi, että pitäisikö alkaa viritellä synnytysallasta (joka oli eteisessä vielä paketissaan). Sanoin, että ei varmaan vielä tarvitse. Altaan täyttö ei ole mikään nopea homma. Päätimme, että kun esikoinen heräisi päiväuniltaan, niin voisi sitten pyytää mummoa tulemaan hakemaan hänet ja täyttää sitten altaan makuuhuoneeseen rauhassa. Tarkoituksena oli, että esikoinen olisi siis synnytyksen ajan isovanhempiensa hoidossa ja mummo oli valmiudessa lähtemään töistä kesken päivän häntä hakemaan. Noin klo 11.40 pyysin Teemua kuorimaan minulle appelsiinia ja menimme keittiöön. Istuin keittiön pöydän ääressä jumppapallolla ja söin appelsiinia. Supistukset alkoivatkin tulla tosi tiheästi yhtäkkiä, varmaan parin minuutin välein ja hyvin voimakkaina. Pyysin Teemua soittamaan kätilölle, että lähtisi heti tulemaan meille (hän oli Hakaniemessä ja ehtisi meille noin 45 minuutissa soitosta). Teemu soitti lisäksi äidilleen eli mummolle klo 11.47, että lähtisi töistä ja tulisi noutamaan esikoisen. Sain ihme kyllä appelsiinin syötyä kokonaan, minkä jälkeen hyvin voimakas supistus melkein pudotti minut voimallaan jumppapallon päältä ja ulvahdin kovaan ääneen. Esikoinen heräsi tähän, täysin kesken uniensa, ja kömpi itkuisena sängystään katsomaan mitä oikein tapahtuu. Sain soperrettua, että minun on päästävä vessaan. Menin istumaan vessanpöntölle, luulin että minulla on kakkahätä. Huusinkin Teemulle, että ei täältä ole tulossa kakka vaan vauvan pää ja että vetää äkkiä housuni pois. Teemu kiirehti riisumaan housujani ja sai samalla soitettua kiireesti kätilölle, että minua ponnistuttaakin jo. Kätilö neuvoi nopeasti puhelimessa, että käykää suihkun lattialle, laittakaa pyyhkeitä alle ja ettei tarvitse aktiivisesti ponnistaa. Hän oli Hakaniemessä bussipysäkillä bussia odottelemassa, mutta sanoi hyppäävänsä heti taksiin ollakseen perillä meillä nopeammin. Kävin suihkun lattialle jääkarhuasentoon (nelinkontin kumaraan) ja pidin melko kovaa ääntä supistusten aikana, ne tulivat niin voimakkaina. Esikoisemme itki tauotta ja oli aika peloissaan, että mitä oikein tapahtuu. Teemu toimi uskottoman hienosti, vaikka tilanne oli hänelle melkoinen – tiesimme, ettei kätilö tai mummo ehtisi kumpikaan paikalle, vaan vauva syntyisi ihan kohta. Teemu tempaisi kylpyhuoneen naulakosta kylpypyyhkeemme ja levitti ne lattialle. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että ei ollut aikaa hakea puhtaita, synnytystä varten ajateltuja pyyhkeitä makuuhuoneesta vaan meidän käytössä olevat kylpy- ja käsipyyhkeet saivat ajaa asian. Tunsin, kuinka vauvan pää on tulossa, mutta silti sain kysyttyä Teemulta, että onko sieltä ihan oikeasti tulossa se pää. "Kyllä siellä näkyy ihan vauvan pää" Teemu sanoi. Ensimmäistä kertaa ikinä koko yhdessäolomme ajalta kuulin Teemun äänen värisevän, mutta hän osasi hienosti toimia ja luoda minulle turvallisen tunteen kaikille yllättävässä ja jännittävässä tilanteessa. Teemu nimittäin kykeni samalla kannustamaan minua: "muista hengittää syvään ja pysyä rentona, että vauva saa happea", sekä rauhoitella itkevää syliin haluavaa pelokasta esikoista kylpyhuoneen ovella: "Tuu antaan rakas isille hali. Ei oo mitään hätään, kaikki on hyvin". Minun ei tarvinnut ollenkaan tietoisesti ponnistaa tai pidättää henkeä, vauva laskeutui ihan vain hengittämällä. Minua harmitti, etten ollut saanut riisuttua toppia päältäni ennen ponnistusvaihetta ja taisin sanoa sen ääneen. Mietin myös, että en olisi koskaan kuvitellut ponnistavani vauvaa esikoisen itkiessä kaakeleita pitkin kaikuvaa huutoitkua vieressä. Juuri ennen kuin vauvan pää syntyi, Teemu sai kiskottua rintsikkatoppini pois yltäni ja sanottua "Sä oot kyllä uskomaton nainen". Lapsivedet menivät juuri ennen pään syntymistä, ne roiskuivat suihkun lattialle. Tuntui tosi hienolta, kun pää syntyi! Mieletön paineentunne väistyi ja tuntui niin helpottavalta ja upealta. (Esikoisen synnytyksessä kaksi vuotta aiemmin en saanut kokea tätä, sillä minulle tehtiin Kätilöopistolla pieni episitomia juuri ennen pään syntymistä synnytyksen nopeuttamiseksi ja sen seuraksena esikoinen syntyikin sitten kerralla, siis pää ja vartalo samaan aikaan). Vauvan pää oli siis näkyvissä, minä olin nelinkontin ja odotimme ikuisuudelta tuntuvan hetken seuraavaa supistusta, että vartalo syntyisi. Sitten, aivan kuin oppikirjassa, vauva käänsi olkapäänsä ja vartalo syntyi ja Teemu otti vauvan vastaan. Vauva parkaisi kerran. Minä kierähdin nelinkontiltani istumaan ja nappasin liukkaan vauvan syliini. Vauva oli niin liukas, että pelkäsin otteeni lipeävän. Teemu kääri heti pyyhettä vauvan ympärille. Minä siirryin vauva sylissä istumaan seinää vasten, että olisi jotain mihin nojata, mukavan suojaisalta tuntuneen pyykinkuivatustelineen alle (niin kiireellä ponnistusvaihe alkoi, että edes pyykkejä tai pyykkitelinettä emme olleet ehtineet siirtää!). Teemu siirsikin telineen huvittuneena pois kylpyhuoneesta. Siellä kylpyhuoneessa sitten me kolme, yhtäkkiä neljä, ihmettelimme yhdessä toisiamme. Vauva katseli meitä rauhallisena. Isosiskon itku oli loppunut heti vauvan synnyttyä ja nyt hän uteliaana kyseli, että onko se pikkusisko. Totta tosiaan, kumpi meille oikein syntyi, kysyin Teemulta katsoiko hän kumpi tuli. "En ehtinyt katsoa". Niin raotin pyyhettä ja kurkkasin, että kyllä täällä on pikkusisko! (Melkeinpä kaikki olivat veikanneet, että meille tulisi poika. Itsekin olin arvellut, että vatsassani olisi ennemmin ehkä poika). Teemu soitti kätilölle, että vauva on syntynyt ja saimme kuulla, että kätilöt (myös toinen kätilömme) olisivat paikalla ihan kohta. Teemu soitti myös äidilleen, että "Ei tarvii pitää mitään kiirettä enää, vauva onkin jo syntynyt ja tuli tyttö”. Emmehän olleet tietenkään siinä tilanteessa, kun vauva syntyi, katsoneet, että paljonko kello oli. Teemu arvioi vauvan syntyneen klo 12, sillä puhelutiedoista näimme jälkikäteen, että kätilölle ja mummolle oli soitettu klo 12.10, että vauva syntynyt. Klo 11.47 oli siitä viimeisin puhelu keittiöstä mummolle, että tulisi esikoista hakemaan. Ponnistusvaihe kesti siis arviolta vain noin 5 minuuttia ja koko synnytys 12 tuntia! Noin 12.15 kätilömme saapuivat paikalle. Teemu meni avaamaan oven ja minä olin edelleen kylpyhuoneessa vauva sylissä. Kätilöt auttoivat minua siirtymään sänkyyn, vaikka ihme kyllä hyvin pystyin itse kävelemään vaikka istukka oli vielä synnyttämättä ja napanuora kiinni. Oli mukavaa makoilla omassa sängyssä vauva rinnallani ja ihmetellä ihanaa pikkuista tyttöämme. Mummokin saapui samalla ja niin isosiskolle oli seuraa, Teemu pääsi keskittymään vauvaan.



Kuvateksti: Ensi-imetys vajaa tunti syntymän jälkeen.


Teemu sai leikata napanuoran. Istukka syntyi ponnistamalla tuntia myöhemmin kätilön avustamana. Minä halusin ja pääsin suihkuun, Teemu jäi kätilöiden kanssa mittaamaan ja punnitsemaan vauvaa makuuhuoneeseen. Suihkun jälkeen kömmimme koko perhe sänkyyn köllöttelemään. Kätilöt olivat meillä noin pari tuntia. Mummo vei välillä esikoisen ulos leikkimään, lumimyrskykin oli hellittänyt. Pappa tuli ulkoiluttamaan koirat. Oli ihanaa olla vain kotona ja nauttia uudesta perheenjäsenestä ja iloita siitä, miten hyvin ja hienosti kaikki meni, vaikka ei ihan suunnitelmien mukaan mennytkään.

Synnytyksestä jäi upea fiilis ja uskon kokemuksen vahvistaneen myös parisuhdettamme, niin huikea yhteinen kokemus se oli. Esikoinenkaan ei ole ollut ollenkaan mustasukkainen pikkusiskosta tai ihmetellyt mistä vauva tuli. Hän on puhunut synnytyksestä paljon, hänen sanoin tarinahan menee näin: "pissa roiskui, vauva syntyi, isi auttoi äitiä, kätilö tuli auttaan äitiä". Lapsivesien meno eli "pissan roiskuminen" on jäänyt erityisen mieleenpainuvaksi, sillä sitä esikoinen on hokenut paljon :D


Kuvateksti: Isosisko ihastelee muutaman tunnin ikäistä pikkusiskoaan, jonka syntymän hän sai kokea vieressä.

Tässä oli toisen lapsemme synnytystarina. Halusin jakaa sen teille, sillä toivon että tästä synnytyskertomus toisi rohkaisua muille äideille tai tuleville äideille luottaa omaan kehoon synnytyksessä <3 Synnytys voi olla luonnollinen, voimauttava ja ihana kokemus! Käyttämäni kivunlievityskeinot eli syvähengitys, rentoutuminen, jumppapallo ja mieheni kädenpainallukset alaselälläni loppusupistuksien aikana, toimivat uskomattoman hyvin. En saanut mitään repeämiä nopeasta ponnistusvaiheesta huolimatta, vaan palauduin synnytyksestä tosi nopeasti. Ehkä jos meille tulee kolmas lapsi joskus, pääsen toteuttamaan silloin haaveeni vesisynnytyksestä. Tästä synnytyksestä en kuitenkaan muuttaisi mitään, vaikka se olikin ihan erilainen, kuin etukäteen suunnittelimme tai kuvittelimme.


Hyvää kotisynnytyspäivää!


Lisäys nyt kolme vuotta myöhemmin: Sain kuin sainkin kokea kolmannen lapsemme kanssa ihanan vesisynnytyksen, vaikka kotisynnytys ei hänen kohdallaan ollutkaan mahdollinen.

111 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki